TERVETULOA TUTUSTUMAAN KUUBALAISEEN PSYKOLOGIIN JA PSYKOLOGIAAN TIISTAINA 10.4.

KLO 18 SUOMEN PSYKOLOGILIITTOON, BULEVARDI 30 B 3, HELSINKI

VIESTIÄ SAA MIELELLÄÄN LEVITTÄÄ EDELLEEN.

Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n ensimmäinen KANSAINVÄLISET VIERAAMME vuonna 2007 on psykologi Daybel Pañellas Álvarez Kuubasta.

Hän on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon psykologiasta ja sosiaalisen viestinnän opetuksesta Havannan yliopistossa. Hän opettaa siellä nykyään sosiaalipsykologiaa, viestintää ja tiedotusta sekä dynaamista käyttäytymisanalyysiä. Daybel on julkaissut tutkimuksia, joiden teemoja ovat olleet instituutioiden uudistaminen, konfliktien välittäminen, valta ja sukupuoli sekä sosialismin ja yksilön käsitteet Kuubassa. Hän on toiminut asiantuntijana ja neuvonantajana eurooppalaisten yhteisöjen järjestämissä organisaatioiden roolien uudistamiseen liittyvissä työpajoissa konsultoiden erityisesti rotua, sukupuolta ja sukupolvia koskevissa kysymyksissä. Lisäksi hän on toiminut opettajana ja neuvonantajana sosiaalityöntekijöiden koulutuksessa sekä Kuuban yliopisto-opetuksen desentralisaatioprosessissa.

Daybel Pañellas Álvarez on aiemmin käsitellyt aihetta "Koululaiset konfliktien välittäjinä, käytännön kokemuksia rauhan kulttuurin kehittämiseksi". Olemme ilmoittaneet, että olemme kiinnostuneita tästä aiheesta. Mutta toivomme, että tilaisuus ei olisi pelkkä luento, vaan tarjoaisi mahdollisuuden vuorovaikutukseen vieraan kanssa.

Tervetuloa tapaamaan Daybelia tiistaina 10.4. klo 18.00 Suomen Psykologiliittoon, Bulevardi 30 B 3, 00120 Helsinki

Seuraava kansainvälinen vieraamme tulee Namibiasta todennäköisesti vielä tämän kevätkauden aikana.